4.6.2016 Stockholm Marathon 3.33,04
Eipä ole taas hetkeen tullut tänne kirjoitettua, mutta tästä maratonista on pitänyt kirjoittaa. Lähdimme Jussin kanssa kesäkuun alussa Välimatkojen mukaan länsinaapuriimme valloittamaan Tukholman maratonkatuja sekä pelättyä Västerbron siltaa.
Päätavoitteenani oli jänistää Jussille 3.30 alitusta, mutta saihan tässä kätevästi samalla yhden maratonin lisää ja jo toisen tälle vuodelle. Tavoitteeseen emme aivan päässeet, vaikka Jussi oman ennätyksen tekikin. Kova suoritus huomioiden ettei Tukholma ole profiililtaan se helpoin rata. Lisäksi lämpötila oli lähempänä kaksikymmenta, auringon paistaen pilvettömältä taivaalta.
Matkana Tukholman reissu oli mitä onnistunein, eikä Siljalla vellonut Norovirus ollut vielä rantautunut meidän Viikkarille.
Tällä hetkellä katseet on jo kovasti siirretty lokakuun alun Munchenin maratonille. Treenikausi on parhaimmillaan menossa ja valmistautuminen vuoden päätavoitteeseen on koko R.O.T.K.O. Marathon Clubin osalta hyvillä kantimilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti