sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Finland X-RUN

Finland XRUN Ylöjärvi 23.9.2017



Syyskuussa järjestetty extreme juoksutapahtuma kokosi yhteensä noin 300 osallistujaa 14 km ja 7km kilpa-, hupi- ja joukkuesarjoihin.

Omalta osaltani tapahtuma oli jo siinä määrin tuttu, että viime vuoden Ylöjärvellä järjestetystä 11 km kisasta tuli toinen sija ajalla 49 min. Kesäkuussa X-RUN kisattiin Sappeen laskettelurinteen maisemissa 15 km matkalla. Lämpimässä kelissä ja korkeuseroltaan haastavassa maastossa tuli voitto ajalla 1:16 h. Edellisen kilpailun voittokokemukseni innoittamana lähdin rohkeasti matkaan kohti Ylöjärven haasteita.

Kisa meni kaikkiaan hyvin! 14 km kilpasarjan voitto irtosi ajalla 58:25 min. Aloitin kovaa, mutta viime vuoden voittaja paineli sinnikkäästi rinnalla. Ensimmäisen rengasvesiesteen kohdalla Hugues joutui kuitenkin taipumaan kun kädet lipsuivat renkaista. Toisella 7 km kierroksella pystyin hyvin tarkkailemaan takana tulevien vauhtia ja pääsin paremmin jopa nauttimaan matkanteosta.




Kaiken lisäksi tapahtuma oli sopivasti viisi viikkoa ennen Frankfurtin maratonia, joten tästä sai hyvän harjoituksen. Harvemmin näin kokonaisvaltaista treeniä tulee tehtyä sekä juoksukestävyyden että lihaskestävyyden osalta.

Lieneekö sitten lasten kanssa käytyjen leikkipuistovälineiden ansiota, mutta extreme juoksu lajina näyttäisi jollain muotoa sopivan myös minulle :)

Ei kommentteja: